Pysyttele heinähangon mitan päässä muista!

Jotta niin sinä kuin kaikki muutkin vierailijat tuntisivat olonsa mahdollisimman turvalliseksi, tarvitsemme kaikkien apua. Yhdessä teemme Ahvenanmaa Vihannoi -tapahtumasta turvallisen, kun kaikki ottavat toisensa huomioon!

Kuinka pitkä on heinähanko? Sopivan pitkä.

Tärkeintä on, että me kaikki Ahvenanmaa Vihannoi -kävijät muistamme pitää heinähangon mitan etäisyyttä muihin. Tavallinen heinähanko on suunnilleen 150 senttiä pitkä, joten se auttaa meitä mainiosti pitämään THL:n suositteleman 1–2 metrin etäisyyden muihin.

Puhtaat kädet ja lämmin sydän

Pese kätesi huolellisesti ja usein, niin autat meitä kaikkia pysymään terveinä. Käsidesiä on tarjolla monissa paikoissa.

Kortti on tänä vuonna kunkku

Tartunnanaiheuttajat tarttuvat käsiin ja leviävät niiden kautta. Maksa mieluiten kortilla, niin suojelet sekä itseäsi että myyjiämme. Aivan kaikilla myyjillä ei ole maksupäätettä, joten varmuuden vuoksi kannattaa varata mukaan myös hieman käteistä.

Älä koske, älä dippaa kahdesti

Suuri osa Ahvenanmaa Vihannoi -tapahtumassa myytävistä tuotteista on kauniita katsella ja houkuttelee tunnustelemaan. Tänä vuonna ei kuitenkaan pidä kosketella mitään, mitä ei aio ostaa.

Varustaudu hyvin

Kumisaappaiden ja aurinkolasien lisäksi on hyvä pakata mukaan omaa käsidesiä, kasvomaskeja, vesipullo ja kahvimuki. (…ja ehkä se heinähanko ?)

Sairaana jäät kotiin

Tunnetko olosi sairaaksi? Jää kotiin ja pyydä kaveria tuomaan sinulle herkkuja Ahvenanmaa Vihannoi -tapahtumasta.

Maskeista on hyötyä…

… pellolla, sehän on selvä. Mutta nyt Suomen hallitus suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikkialla, missä on vaikea välttää lähikontakteja.

ÅG Hållavstånd-illustration-färg-FI